Näkemättä kaunis syyskuu 2026
Syyskuussa julkaisimme luontoaiheisia tekstejä tiistaisin
Julkaisu 29.9. Näkemättä kaunis Marita (luontoaihe)
Vuosi 1968 oli luonnonsuojeluvuosi. Luonnosta puhuttiin todella paljon ja tehtiin ehdotuksia siitä, miten luontoa voisi ja pitäisi suojella. Olin silloin kymmenvuotias, ja valitettavasti asia ei paljoakaan kiinnostanut.
Radiossa alkoi kuitenkin noihin aikoihin soida populaarimusiikkia, jossa luonnonsuojelu oli kovastikin esillä. Mieleen tulevat seuraavat kappaleet: Vuonna 2525, suomenkielisen version esitti Robin; Voi saasta, esittäjä Vesa-Matti Loiri; Kirkan Varrella virran sekä Merja Rantamäen laulama Jossain. Ne ovat yhä tänäkin päivänä minulle tärkeitä kappaleita.
Me ihmiset tarvitsemme luontoa. Saamme siitä ruokaa ja muitakin hyödykkeitä. Jos meitä ei olisi, luonto kyllä jatkaisi omaa elämäänsä meistä välittämättä. Sen huomasi korona-aikaan, Euroopan jokiin ilmestyi meren eläimiä, kun me ihmiset olimme poissa.
Näkemättä kaunis Marita
Julkaisu 22.9. Näkemättä kaunis Suski
Pienet askeleet vai suuret harppaukset
Olen nyt tammikuusta 2026 alkaen ollut hyvinvointialueen fysioterapiassa selkäleikkauksen toipumisen osana. Näkövammaisena fysioterapia asiakaspolun kulkeminen ei mene niin kuin näkevällä. Fysioterapia pitäisi hoitua 1-3 asiakaskäynnillä. Sen jälkeen asiakkaan tulisi tehdä kuntoutusta kotonaan paperilla saamillaan ohjeilla. Papereissa on toki selostettu liikkeet tekstinä ja hienot kuvat kaikista suoritettavista liikkeistä. Eipä onnistu itsenäisesti minulta, tarvittaisiin aina näkevän apua jumppahetkiin kotona.
Asiakaskäynnillä fysioterapeutti miettii, miten kuvailee minulle suoritettavan liikkeen, kun ei itse voi sitä näyttää minulle. Oma fysioterapeuttini on hyvin kekseliäs, hän oivalsi pyytää minua kokeilemaan käsilläni, missä asennossa jalkani on tai pitää olla, että liike on oikein tehty. Sama juttu selän liikkeissä.
Kun toisessa jalassa ei ole tuntoa, näköaisti on paras keino tarkistaa jalan asento. Kun näköä ei voi tähän käyttää, tarkistetaan tunnustelemalla käsin, että toimiva jalka on oikeassa asennossa ja laitetaan se toimimaton jalka samaan asentoon. Sitten menoksi.
Onneksi kuntoutuksen kestossa ja käyntikerroissa on liikkumavaraa, jossa asiakkaan tilanne katsotaan yksilöllisesti tarpeen mukaan.
Kuntoutus päättyy jossain vaiheessa, minulla se on edessä ja pelkään jo sitä aikaa. Fysioterapeutin tapaamiset ovat olleet arvokkainta antia kuntoutuksessa. Toki huomaan edistymistä myös kotiharjoittelussa, mutta on kannustavaa kuulla se myös ammattilaiselta, kun tapaamme.
Hyvinvointialueen kuntoutuksen asiakaspolussa on paljon vielä kehitettävää esteettömyydessä ja saavutettavuudessa. Asiakkaana minusta on tuntunut, että minua kuunnellaan mutta tiedon kulussa ammattilaiselta toiselle on aukkoja ja minulla ei ole mahdollisuutta saada ohjeistusta digitaalisena.
Jos olisi ollut voimia hakea vertaistukea muilta näkövammaisilta tähän fysioterapia asiaan, olisin sen varmaan tehnyt. Olisin saanut kuulla kokemuksia näkövammaisena fysioterapiassa käymisestä. Nyt eivät vaan voimat ole riittäneet ja olen ollut itselleni kerrankin armollinen. Teen asioita, jotka tuovat minulle iloa ja hyvää mieltä. Kuntoutuminen etenee, mutta sitä ei voi kiirehtiä. Takapakkia tulee, mutta silloin otetaan hitaammin tai pidetään taukoa. Onnellinen olen, että olen omilla jaloillani ja saan kävellä opaskoirani Fiksun kanssa. Jos toisen jalan toiminta ei kokonaan palaudu jalkaan, niin sitten ei. Minulla on myös loistava tukiverkosto ja tsemppaajat kuntoutumisessa. Kiitos teille! Selkäkuntoutujan haasteista on ollut myös voimaannuttavaa kirjoittaa blogiini päiväkirjaa. Ja tietenkin tänne kaikille teille.
Näkemättä Kaunis Suski
Julkaisu 22.9. Näkemättä kaunis Markus (luontoaihe)
Palaan aina uudelleen mielikuvissani Keskuspuistoon. Se on minulle maaginen paikka. Siellä kaikki tuntuu mahdolliselta.
Talleilta päin saattaa tulla polulla hevonen vastaan. Jo ajatus saa sydämen sykkyrälle jännityksestä. Pehmeä maa tömisee, painaudun lähelle tien reunaa ja ruskea jätti ihmisineen ravaa ohi jättäen sirkusmaisen hajun jälkeensä.
Heikkonäköiselle maailma oli totta lähietäisyydeltä.
Lapsena uteliaisuus johdatti minut tutkimattomille poluille. Keskuspuiston maagisuus liittyi erityisesti talveen. Tuore lumi teki tutusta maisemasta vieraan.
Kuusen alaoksisto saattoi muuttua vanhan velhon sivuprofiiliksi. Luminen penkka muistutti vuoroin makuulle käynyttä kamelia, vuoroin lähtöviivalla odottavaa kuplavolkkaria.
Talvi ei peittänyt maailmaa alleen. Se antoi sille uusia kasvoja.
Metsässä minulle ei tarjoiltu valmiita tarinoita. Kukaan ei kertonut, mitä piti ihmetellä tai missä kohdassa ottaa valokuva. Sain rakentaa oman seikkailuni niistä vihjeistä, joita metsä sattui antamaan.
Heikkonäköisenä tämä on minulle myös hyvin konkreettista. Mieli täydentää omilla muodoillaan sen, mikä näkökentässä jää epämääräiseksi.
Kun maltan pitää odotukseni avoimina, kaikki edessäni muuttuu mahdolliseksi.
Sitä luonto minulle edustaa.
Seuraavan mutkan takana saattaa olla jotakin, mitä en ole koskaan ennen huomannut. Metsä vapauttaa minut nimeämästä ja lokeroimasta kaikkea. Se palkitsee ihmettelevän viipyilyn. Ja palauttaa mielentilaan, jossa maailma tarjoaa vastausten sijaan kysymyksiä.
Näkemättä kaunis Markus
Julkaisu 17.9. Näkemättä kaunis Markus
Äiti sanoi, ettei ollut koskaan nähnyt minun pakertavan mitään niin keskittyneesti kuin fanikirjettä Jonna Tervomaalle. Istuin tekstaamassa kirjeeseen suoria rivejä vasemmalla kädellä, nenä kiinni paperissa, melkein freskomaalarin hartaudella. Musiikki oli jo silloin jotakin enemmän kuin taustalla soivaa ääntä. Jossakin oli ihminen, joka oli saanut puettua sanoiksi jotakin minulle tärkeää. Lapsuudessani musiikki oli enimmäkseen sidottu kuuntelupaikkaan ja -tilanteeseen. Radio soi siellä missä radio sattui olemaan, levyä kuunneltiin siellä missä levysoitin oli. Minttu sekä Ville -kappale oli minulle tuolloin suorastaan sensaatio. Musiikki tuli vastaan yksittäisinä hetkinä, joita ei vielä voinut kantaa mukanaan kaikkialle.
Aikuiseksi kasvaessani suhde musiikkiin muuttui tekniikan mukana. Korvalappustereot mahdollistivat oman mukana kannettavan äänimaiseman. Saatoin kulkea kaupungilla ja rakentaa ympärilleni kuplan, jossa kadut, liikenne ja oma mielentila saivat musiikista uuden sävyn. Myöhemmin soittolistoista tuli väline, jolla saatoin jäsentää myös tunne-elämääni. Muistan, kuinka löntystin kerran krapulaisena nappikuulokkeet korvissa metroasemalta koululle. Ahdistus pysyi radion listahittien ansiosta juuri sen verran vaimeana, etten kääntynyt kannoillani takaisin kotiin. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli puolessavälissä. Seuraavien kahden vuoden aikana sain lopetettua juomisen. Oloni koheni, maailma alkoi avartua ja samalla kuunneltava mediasisältö monipuolistui vauhdilla.
Seitsemän vuoden parisuhteessa musiikista muodostui eräänlainen rinnakkainen päiväkirja. Soittolistani vaihtelivat tunnelmaltaan laidasta laitaan suhteen herättämien tunteiden mukana. Kun meillä meni hyvin, riehakas ilo sai raikua ämyreistä. Riidan jälkeen vajosin pohjalle mollisävelten saattelemana. Musiikki ei vain kuvannut tunteita, vaan auttoi antamaan niille muodon.
Nykyisin taskussa voi kulkea lähes koko maailman musiikkikirjasto. Siinä kehityksessä on kuitenkin ironinen kääntöpuoli. Mitä lähemmäksi musiikki teknisesti tulee, sitä vaikeampaa sen äärelle on joskus päästä. Näkövammaisen kannalta suoratoistopalvelujen käyttöliittymät eivät aina ole yhtä saavutettavia kuin vanhat yksinkertaiset laitteet. Valinnanvaraa on valtavasti, mutta oikean painikkeen löytäminen voi olla aikaisempaa hankalampaa. Joskus se musa osaakin olla yhtä aikaa niin lähellä ja niin kaukana.
Entä sinä? Millaisia elämänvaiheita, ihmisiä tai paikkoja omiin tärkeisiin kappaleisiisi liittyy? Ja onko musiikin kuunteleminen tullut vuosien mittaan sinulle helpommaksi – vai jollakin tavalla vaikeammaksi?
Näkemättä kaunis Markus
Julkaisu 15.9. Näkemättä kaunis Anne (luontoaihe)
Tuulikello soittaa hennon sävelen.
Sävel tuo viestin peltoaukean takaa,
josta puiden lehdet lauloivat.
Hetken kuluttua hiukseni tanssivat harteillani.
Näkemättä kaunis Anne
Julkaisu 10.9. Näkemättä kaunis Heidi
Asuin kesän lapseni kanssa remonttievakossa kerrostalossa. Pitkään omakotitalossa pellon laidalla asuneelle tämä oli aikamoinen kokemus. Toki olin asunut kerrostalossa ennenkin. mutta nelikymppisenä pienen lapsen näkövammaisena äitinä koin asumisen eri tavalla kuin parikymppisenä opiskelijana.
Kerrostaloasuminen oli helppoa ja vaivatonta. Ruoho leikkaantui kuin itsestään samalla kun itse siemailin aamuteetä. Pihatöitä ei ollut ja huoltotarpeiden ilmaannuttua soitto vuokranantajalle tai huoltofirmaan korjasi tilanteen ilman omien käsien likaamista.
Erityisen paljon arvostin palvelujen läheisyyttä. Omakotitalomme alueella on lopetettu koulu, päiväkoti ja kauppa. Evakkokotimme sijaitsi kävelymatkan päässä kaupoista, kouluista, harrastuksista ja uimarannasta. Näkövammaiselle vanhemmalle tällä on suuri merkitys. Vaikka vaikeavammaiselle myönnetäänkin kuljetuspalvelumatkoja, on niiden määrä niin rajallinen, että kulkemiset on suunniteltava tarkkaan. Tämä rajoittaa väistämättä elinpiiriä. Myös arjen pienet asiat helpottuivat. Kerrostalon pihalla olivat kierrätysastiat, joten lasia, metallia, pahvia ja paperia ei tarvinnut kuljettaa kilometrien päähän kierrätyspisteelle.
Kaikki ei ollut kuitenkaan onnea ja auvoa. Kerrostalolla en kuullut lintujen laulua, puiden havinaa enkä kosken pauhua. Korviini kantautui liikenteen möly, hälytysajoneuvojen ujellus ja pitkin yötä ikkunan alla käynnistettyjen mopojen pärinä. Avoimista ikkunoista leijaili sisään niin katupöly kuin mopojen bensan katku. Luontoon piti erikseen lähteä. Kotonani luonto avautui ulko-oven takaa.
Evakkokesän aikana ymmärsin, kuinka paljon ympäristön äänimaailma ja luonnonläheisyys vaikuttavat omaan hyvinvointiini. Kaupunkimainen kerrostaloympäristö jatkuvine äänineen piti hermostoani ylikierroksilla. Näkövamman vuoksi joudun pinnistelemään arjessani näkeviä enemmän ja tämä kuormittaa hermostoani. Luonnon äänet, hiljaisuus ja luonnossa liikkuminen ovat tärkeitä palautumiseni kannalta.
Kesän tärkein oppi lieni kuitenkin se, että hyvä asuminen ei tarkoita kaikille samaa eikä yhdessä paketissa voi välttämättä saada kaikkea hyvää. Toiselle tärkeimpiä ovat lähellä olevat palvelut ja asumisen helppous, kun taas toiselle luonnon läheisyys on elinehto. Tärkeää olisikin, että olipa asuinpaikka ja asumismuoto mikä hyvänsä, myös vammaisille taattaisiin mahdollisuus valita juuri se itselle sopiva asumismuoto ja mahdollisuus itsenäiseen ja oman näköiseen elämään.
Näkemättä kaunis Heidi
Julkaisu 8.9. Näkemättä kaunis Suski (luontoaihe)
Luonnon voima
Äärettömän pelottavaa on näkövammaisena kokea luonnon ääri-ilmiöt, kuten myrskyt, rankkasateet (tulvaksi asti), rajut ukonilmat, lumimyräkät tai hullut helteet. Olo tuntuu näissä niin pieneltä ja turvattomalta, kuuloaisti ja tuntoaistikin kertoo, että kauheita tapahtuu ulkona, mutta yksin ollessa ei tiedä mitä siellä tapahtuu.
Sen sijaan luonnon ollessa ns normaali tilassa, voi nauttia sen annista kaikilla aisteilla. Itse arvostan esteettömiä luontoreittejä, jossa voi liikkua pelkäämättä sattuvansa itseään tai että eksyisi. Vieraassa kaupungissakin käydessäni, käyn usein tutustumassa johonkin luontoreittiin, toki vieraassa paikassa avustajan kanssa.
Luonnossa liikkuminen tai vain oleminen tuo rauhallisuutta, antaa voimaa ja herkistää aistit toimimaan paremmin. Kutsun luonnon voimaa myös pään nollaukseksi. Minulle ja opaskoiralleni luonto on paikka, jossa me molemmat rentoudumme ja keräämme voimia.
Suomen luonto on puhdas, ainakin minä aistin sen niin. Eikä se pelkkää auvoa ole, yök yök on kaikki pienet ötökät, vaikka niilläkin on oma tarkoituksensa, mutta kun ne häiritsevät luonnossa toimimista, niin ei kiva ei.
Suomen luontoa ja sen monimuotoisuutta tulee vaalia ja hoitaa säännöllisesti ja suunnitelmallisesti, toivon, että kaikki ympäristöstämme päättävät tahot muistaisivat tämän. Luonto ei ole pelkkä metsä. Myös vesistöt, kalliot, tunturit ja ihan vaikka vaan viheralueet ovat meidän omaa luontoa.
Voimme kaikki omalla panoksellamme huolehtia luonnon siisteydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Se oma panos voi olla vaikka ilmoitus paikasta tai alueesta, jossa luonto voi huonosti.
Näkemättä Kaunis Suski
Julkaisu 3.9. Näkemättä kaunis Marita
Nyt loppui pakastelotto.
Kaivan illalla pakastimestani rasian, jossa kuvittelen olevan jotain ruokaa. Kannessa on sinitarra, joten siinä on muistaakseni järvikala risottoa, kyllä! Olen ihan varma. Se tunne, kun aamulla heräät, ja huomaat rasiassa olleenkin hernekeittoa. Kyllä se hiukan riipoo, vaikka hernekeitto on toki ihan hyvää. itsehän sen olen keittänyt ja pakastimeen laittanut.
Pakasterasioiden merkitseminen on muodostunut suoranaiseksi ongelmaksi. Pistetarrojen kanssa ongelmana on niiden tekeminen. Pitää leikata tarramuovista sopivia kappaleita, joihin sitten kirjoittaa pistekoneella teksti. 40-vuotta vanha pistekoneeni on jumittunut, eikä toimi, vaikka jo muutaman kerran käynyt huollossa. Ei aavistustakaan mistä tuota tarramuovia pistemerkintöihin voi enää ostaa. Pistekirjoitustaitoni on hidastunut ja ruostunut käytön puutteessa.
Meillä oli keväällä täällä Turussa apuväline-esittely. Eräällä firmalla oli mukana Speechlabel-tarroja. Tarroissa on qr-koodi, joka luetaan puhelimella. Sovellukseen tulee näkyviin mahdollisuus joko kirjoittaa tarraan teksti tai laittaa ääniviesti. Ääniviestiosiota en ole vielä lähemmin tarkastellut, miten toimii. Kirjoittamasi teksti tallennetaan.
Kun skannaat qr-koodin uudelleen, Speechlabel-sovellus näyttää kirjoittamasi ja tallentamasi tekstin. Skannaaminen on helppoa: osoitat vaan puhelimen kameralla suunnilleen tarraa kohti, kamera lukee automaattisesti tarran. Tyhjä ja täytetty tarra on helppo erottaa toisistaan.
Tämä pieni, näppärä apu on suuri helpotus yksin asuvalle sokolle. Tarroilla voi merkitä myös tärkeitä papereita, jotta ne voi löytää helposti ilman näkevän apua. Vaatteisiin en ole vielä kokeillut, enkä sitä, kestävätkö pesukoneen. Tarrat voi myös käyttää uudelleen.
Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä näillä voi merkitä. Suuri osa sokeista ja vaikeasti heikkonäköisistä ei osaa pistekirjoitusta. Näitä osaa käyttää, jos osaa käyttää älypuhelinta.
Näkemättä kaunis Marita
PS: Tarroja myy Näköpiste Polar Print