Näkemättä kaunis huhtikuu 2025
Julkaisu 24.4. Näkemättä kaunis Anniina
Tyytyväisen valveutuneessa olossa kellumisen sijaan pitää uskaltaa sukeltaa sinne, missä on kipeää ja kiusallista. Tämän Suuri valhe vammaisuudesta -teoksen kirjoittajat Sofia Tawast ja Riikka Leinonen ovat tehneet. Ilman heitä ja teosta olisin siivonnut omaa ableistisuuttani pois paljon myöhemmin. Ableismi viittaa siihen, että vammattomuus näyttäytyy oletuksena.
Näkövammaisena olin jäänyt turhan pitkiksi ajoiksi ainoastaan yhden vamman ja sitä koskevan keskustelun ympärille. Tuntui hyvältä olla jostakin perillä ja jakaa tietoa sopivissa väleissä muille. Vaikka minulla on myös kuulonalenema, kirjaan haastatellun toimittajan näkemys sisäkorvaistutteesta oli minulle hämmentävämpi kuin olisin halunnut myöntää. Olin näet pitänyt vaikeasti kuulovammaisille suunnattu laitetta miltei ongelmattomana: lapsihan kuulee sen ansiosta. Tämänkaltaisia aukkoja teos paikkaa, sillä se ei keskity mihinkään yksittäiseen vammaryhmään.
En onneksi ollut yksin kohtaamassa tietämättömyyttäni, vaan kirjoittajat Tawast ja Leinonen mainitsevat heti kirjan alussa tahtovansa mennä yhdessä suuren valheen äärelle. Myöhemmin he kertovatkin, kuinka ableismi on kaikunut heidän ajatustensa taustalla, ja havainnollistavat kaikuja esimerkkitilanteilla. Näihin tilanteisiin voi varmasti moni lukija samaistua. Harvassa ovat he, jotka ovat onnistuneet välttelemään vammaisten kohtaamista.
Tawast kirjoittaa esimerkiksi keskusteluista, joissa hän harjoittelee puhevammaisen vastauksen odottamista. Hän kiteyttää tämän olevan normeja koettelevaa, sillä maailma pyörii pitkälti nopeiden ja kyvykkäiden ehdoilla. Kun itse keskustelen vammaisen tai vammattoman kanssa, oletan, että saan vastauksen vaivattomasti. Ellei näin tapahdu, sanoissani on oltava jotakin vikaa ja täytän hiljaisuutta puheellani. Entä jos vikaa ei ole missään?
Kyseinen kohta teoksesta sisältyy lukuun, joka on otsikoitu ”Opettele ainakin nämä käytöstavat”. Koska kirja on jaoteltu aiheittain lukuihin, kiireinen lukija voi valita puhuttelevimmat ja etukäteen vähiten ajatuksia herättävät luvut otsikoineen. Luettujen sivujen määrä ei katso sitä, että ainakin kerran tajuaa, mihin kohtaan oma tietämys on loppunut. Suuri valhe vammaisuudesta ravistelee mutta lempeästi ja lohduttavasti.
Näkemättä kaunis Anniina
Julkaisu 17.4. Näkemättä kaunis Suvi
Pitkän pimeän talven jälkeen keväinen luonto on herännyt eloon ja aurinko on tullut esiin. Luonto on alkanut hieman vihertää, ja joissain koivuissa on pienen pienet hiirenkorvan alut.
Astuessani ulko-ovesta ulos tunnen kasvoillani auringon valon ja lämmön. Valo kulkeutuu silmieni läpi. Nostan käden silmien eteen suojaksi ja siristelen silmiäni. Kävellessäni kuitenkin huomaan, kuinka katse valahtaa alas, jotta häikäistyminen ei ärsyttäisi. Linnut visertävät kauniisti. Vaikka lintutietämykseni onkin huono, niin on kiva tunnistaa erilaisia ääniä. Pihassa lentelee sitruunaperhonen.
Kävelyteillä keräämätön hiekka rapisee tennareiden alla.
Päivä alkaa kääntyä illaksi. Aurinko on mennyt pilven taakse ja viileä ilma alkaa tuntua. Päätän mennä vielä toviksi parvekkeelle nauttimaan keväisestä illasta, ja syön pari pääsiäissuklaata.
Levollista ja mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille, on se sitten sinulle juhlapyhä tai yksi tavallinen viikonloppu muiden joukossa.
Näkemättä kaunis Suvi
Julkaisu 10.4. Näkemättä kauniit Heidi ja Päivi
Älä auta avuttomaksi
Vammautuminen ei kosketa vain vammautunutta itseään, se muuttaa myös hänen läheistensä elämää. Se tuo mukanaan pelkoa, epävarmuutta ja kysymyksiä, joihin ei aina ole valmiita vastauksia. Miten tästä eteenpäin? Miten auttaa oikein ilman, että ottaa pois itsenäisyyden?
Hyvää tarkoittava avunanto voi joskus kahlita enemmän kuin vapauttaa. Kun vammautuneelta riisutaan mahdollisuus yrittää, hänelle jää vain riippuvuus muista. Tärkeämpää kuin ylisuojeleminen on tuki, joka kannustaa löytämään uusia keinoja toimia. Kannustaa etsimään uusi tapa olla itsenäinen. On annettava tilaa kompastua ja nousta, kokeilla ja löytää omat rajansa – aivan kuten kenen tahansa muun elämässä.
Lapselle vamma ei saa tarkoittaa pumpulissa kasvamista. Jokainen lapsi tarvitsee mahdollisuuden kiivetä liian korkealle, kaatua ja nousta ylös. Epäonnistumiset eivät ole esteitä, vaan askeleita eteenpäin. Ne opettavat sitkeyttä, uskoa omaan pärjäämiseen ja valmistavat elämään. Myös aikuisena vammautunut käy läpi uuden opettelun. Hän ei tarvitse puolesta tekemistä, vaan rinnalla kulkemista.
Yhteiskunta asettaa esteitä, mutta pahimmat rajoitukset syntyvät asenteista. Kun erilaisuutta pidetään heikkoutena, mahdollisuudet tukahdutetaan jo ennen kuin niitä ehditään antaa. Vamma ei tarkoita kyvyttömyyttä. Se tarkoittaa, että tavat tehdä asioita voivat olla toisenlaisia. Jokainen ansaitsee tilaisuuden yrittää, oppia ja onnistua omalla tavallaan.
Älä siis tee puolesta, vaan tue rohkeasti kohti omatoimisuutta. Jokainen ihminen ansaitsee mahdollisuuden elää itsenäistä ja omannäköistä elämää.
Näkemättä kauniit Heidi ja Päivi
Julkaisu 3.4. Näkemättä kaunis Anne
Kosketus on tiedotusvälineissä noussut esiin negatiivisessa valossa ja puhutaan ihmisten koskemattomuudesta. Tämä on tärkeä asia. Mutta kosketuksella on myös muu tarkoitus – se on tärkeä informaation väline näkövammaisille.
Kosketus on tärkeä, kahden ihmisen välinen fyysinen kontakti, syntymästä kuolemaan. Koskettamisen ja kosketuksi tulemisen tarve jatkuu läpi koko elämän.Vaikka lapsen vanhetessa kosketuksen tarpeen määrä ja muoto muuttuu, se ei poistu kokonaan. Ihminen oppii ymmärtämään, että missä vain ja keneen vain ei voi koskettaa. Ihminen oppii myös tulkitsemaan kosketusta.
Koskettaa voi eri tavoilla: hyväillä, hivellä, silittää ja puristaa. Pelkästään jo nämä koskettamista kuvailevat sanat tuottavat kuulijalle erilaisia mielikuvia. Riippuen erilaisista kokemuksista tällaisiin kosketuksiin, kokemukset voivat olla positiivisia tai hyvinkin negatiivisia. Paljon riippuu myös siitä, millaisessa tilanteessa mitäkin kosketusta on tapahtunut.
Kosketus on yksi viestinnän muodoista. Sen merkitys on suuri ja näkövammaiselle vielä suurempi. Vaikka toisen iho olisi millin päässä omastasi, sitä toista ihmistä ei ole. Mutta millikin lähemmäs, niin olet siinä. Kuvitellaanpa tilanne, jossa kaksi näkövammaista henkilöä keskustelevat tiivissanaisesti keskenään. Sinulla kuitenkin olisi toiselle heistä asiaa. He eivät näön avulla havaitse sinua. Mitä teet? Menet henkilön luo, jolle sinulla on asiaa ja asetat sormenpääsi reippaalla painolla hänen olkapäälleen ja odotat hänen huomionsa. Täten näkövammainen tietää hänelle olevan asiaa, mutta voi kuitenkin keskeytyksettä kertoa omansa toiselle ja sitten antaa sinulle huomionsa.
Kosketuksen lisäksi myös sanat ovat tärkeitä. Kun lähestyt tuttua näkövammaista ja tahdot tervehtiä häntä, mainitse aina hänen nimensä ja sitten omasi. Täten näkövammainen tietää häntä puhuteltavan ja kuka puhuttelee.
”Hei Anne, tässä Pia.”
Kättelytilanteessa kosketus jämäkällä otteella viestii minulle kättelijän varmuudesta, päättäväisyydestä ja avoimuudesta. Kättelyn lisäksi tervehtiä voi halaamalla, mutta halauksen kestoon vaikuttaa se, onko kyseessä virallinen vai tuttavallinen halaus. Kosketus välittää viestin ilosta, ikävästä, kaipuusta, vihasta ja rakkaudesta. Se kertoo asiat suoremmin ja rehellisemmin kuin tuhat sanaa.
Näkemättä kaunis Anne