Näkemättä kaunis elokuu 2026

Julkaisu 29.8. Näkemättä kaunis Päivi

Näkemättä kaunis -sisällöntuottajien koulutuksen aiheena oli some-tekstin alku. Tekstien aiheena oli 29.8. vietettävän Suomen luonnon päivän kunniaksi Suomen luonto. Asiaa oli käsitelty todella monesta näkökulmasta; oli savannia olohuoneessa, kaikui runous ja tuulikellot, luonto on ystävä, herkistäjä, voimaannuttaja ja ristiriidan aiheuttaja. 

Tulemme julkaisemaan koulutukseen tehtyjä tekstejä Tässä Näkemättä kaunis Päivin tuntemuksia Suomen luonnosta.

Luonto ei kysy, oletko rikas vai köyhä. Se ei välitä siitä, mitä näet tai olet näkemättä. Sille ei ole väliä, mitä puoluetta kannatat. Luonto ei ole kiinnostunut siitä, montako seuraajaa sinulla on sosiaalisessa mediassa. Metsä ottaa kaikki vastaan samalla tavalla. 

Ehkä juuri siksi viihdyn luonnossa. Siellä ei tarvitse suorittaa eikä todistaa olevansa mitään. Metsä ei aseta odotuksia eikä vertaile ihmisiä keskenään. Se tarjoaa jokaiselle saman mahdollisuuden pysähtyä, hengittää ja olla osa jotakin itseään suurempaa. 

Näkövammaisena minulta kysytään joskus, mitä luonnossa voi kokea, kun maisemat eivät avaudu samalla tavalla kuin useimmille. Kysymys on ymmärrettävä, mutta samalla se kertoo siitä, kuinka vahvasti olemme oppineet ajattelemaan luontoa nimenomaan näkemisen kautta. 

Minulle luonto on paljon muutakin kuin näkymä. Se on männyn pihkan tuoksu lämpimänä kesäpäivänä. Se on sammaleen pehmeys jalkojen alla ja tuulen viilentävä kosketus kasvoilla. Se on mustarastaan iltalaulu, sateen ropina lehdillä, laineiden liplatus rantakivissä ja hiljaisuus, joka ei tunnu tyhjältä vaan turvalliselta. 

Luonto muistuttaa, että maailma on täynnä asioita, joita ei tarvitse nähdä voidakseen kokea ne. Joskus tuntuu, että juuri luonnossa muutkin ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan, haistamaan ja tuntemaan. Siellä olemme hetken lähempänä toisiamme. 

Silti luonnon yhdenvertaisuus ei toteudu itsestään. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus päästä nauttimaan luonnosta omista lähtökohdistaan riippumatta. Esteettömät reitit, levähdyspaikat, saavutettava tieto ja se, että erilaiset tavat kokea luonto tunnistetaan, eivät ole erityiskohtelua. Ne ovat kutsu yhteiseen luontoon. 

Suomen luonnonpäivänä toivon, että muistaisimme luonnon olevan enemmän kuin kauniita maisemia. Se on paikka, jossa ihminen voi olla oma itsensä ilman titteleitä, saavutuksia tai ulkonäköä. Luonto ei arvota meitä sen perusteella, kuinka hyvin näemme, kuinka nopeasti kuljemme tai kuinka paljon omistamme. 

Ehkä juuri siinä piilee luonnon suurin viisaus. Se kohtelee meitä kaikkia samalla tavalla ja muistuttaa, että yhdenvertaisuus ei ole vain ihmisten välinen tavoite. Se on jotain, mitä luonto on osannut jo kauan ennen meitä.

Hyvää Suomen luonnon päivää kaikkien Näkemättä kaunis -sisällöntuottajien puolesta toivottaa Näkemättä kaunis Päivi

Julkaisu 20.8. Näkemättä kaunis Anne

Kesä ja festarit kuuluvat yhteen. Heinä-elokuun vaihteessa osallistuimme 17 henkilön näkövammaisporukalla Kemissä järjestettävään Satama Open Air-festivaaliin. Esiintyjäkattaus oli loistava, odotin innolla reissuamme. Tapahtuman aloitukseksi kokoonnuimme paikalliseen sushi-ravintolaan. Olimme tehneet pöytävarauksen puhelimitse ja maininneet olevamme näkövammaisryhmä. He olivatkin hienosti huomioineet tämän siten, että yläkertaan johtavien portaiden tasanteilla olevat viherkasvit oli sijoiteltu vain toiseen laitaan. Porukallemme oli helppo kertoa, että ”yläkertaan mentäessä jokaisen askelman oikealla laidalla, kaiteen alapuolella, on viherkasvi”. Ruoka oli hyvää ja poistuessamme kiitimme ravintoloitsijaa hyvästä palvelusta.

Festarialueelle saapuessamme, oli yllättävä huomata, miten järkevästi se on toteutettu. Alue oli iso ja avara nurmikenttä. Sen vasemmalla laidalla olivat kaksi isoa esiintymislavaa vierekkäin. Lavojen välissä ja laidoilla olivat jättimäiset näytöt. Näytöistä pystyi seuraamaan esityksiä ilman, että tarvitsi tunkeutua eturiviin ja pahimmillaan tulla tönityksi ihmismassan keskellä. Lavoja vastapäätä, alueen toisella laidalla oli kymmenien sinisten pajamajojen pitkä rivi. Nämä erottuivat värinsä ansiosta maastosta mainiosti. Keskellä aluetta oli iso kumpu, johon oli lavastettu valokuvauspiste. Kummun vierestä alkoi pitkä juomien myyntipiste, jonka yläpuolella oli kirkkaanpunaisella valolla tehostettu kiertävän tekstin valomainos. Tämäkin valokontrasti oli näkövammaisena helppo erottaa muusta ympäristöstä.

Tunnin välein esiintyjät vaihtuivat. Edellisen vielä ollessa ns. lauteilla, seuraava jo valmistautui viereisellä lavalla. Tunnelma ja keli olivat kohdillaan. Aurinko paistoi, kunnes alkoikin sataa. Onneksi olimme varautuneet ottamalla sadetakit mukaan. Kesken sateisen keikan sanoin ystävilleni, että: ”Käyn tuolla katselemassa ja tulen kohta takaisin. Onneksi teillä on hyvin erottuvat sadetakit, tuollaiset keltaiset, niin löydän teidät helpommin.” Niinpä lähdin ja tullessani takaisin, silmäni levisivät suuriksi ja suuni loksahti auki. Ihmisiä oli todella sadoittain ja keltaisia sadetakkeja kymmenittäin. Apua! Miten minä löydän heidät? Ei auttanut, kuin suunnata vähän sinne päin, johon ystäväni jätin. Löysin heidät viimein, onneksi heillä oli valkoinen keppi mukanaan.

Tapahtuma sujui hienosti ja esiintyjät olivat juuri niin loistavia kuin jo kymmeniä vuosia ovat olleetkin. Järjestysmiehiä huomioliiveissään oli koko ajan lähettyvillä, eli heitä oli varmaan kymmenittäin. Jälkeenpäin vain tuumasimme ystäväni kanssa, että tällaiset massatapahtumat ovat toisaalta stressaaviakin. Varsinkin, kun ihmiset ympärillämme humaltuvat, meidän täytyy pitää kuuloaisti valppaana ja yrittää ennakoida mahdollisesti syntyviä kahinoita. Vain siten niitä pystyy välttämään turvallisesti.

Näkemättä kaunis Anne

Julkaisu 13.8. Näkemättä kaunis Päivi

Järjestöjen rahoitusleikkaukset eivät ole vain euroja paperilla. Ne näkyvät ihmisten arjessa yksinäisyytenä, ulkopuolisuutena ja kasvavina digikuiluina. 

Näkövammaisten alueyhdistyksissä rahoituksen väheneminen on jo vaikeuttanut digituen järjestämistä. Kun toimintaa supistetaan, yhä harvempi saa apua älypuhelimen, tietokoneen ja digitaalisten palvelujen käyttöön. Kyse ei ole pienestä käytännön ongelmasta, vaan siitä, pääseekö ihminen mukaan yhteiskuntaan vai jääkö sen ulkopuolelle.

Samaan aikaan uusissa leikkaussuunnitelmissa korostetaan kohtaavaa työtä. Mutta kuka määrittelee, mitä kohtaaminen tarkoittaa? Onko kohtaaminen vain sitä, että työntekijä ja asiakas istuvat samassa huoneessa? Entä jos ihminen tarvitsee ensin apua oppiakseen käyttämään puhelintaan, sähköpostia tai videopuhelua voidakseen olla yhteydessä muihin? Entä jos hän tarvitsee ohjausta päästäkseen verkkopalveluihin, vaikka ne olisivat periaatteessa saavutettavia?

Näkövammaisen kohtaaminen ei ala vasta yhdistyksen ovella. Se voi alkaa siitä, että joku opettaa käyttämään puhelinta, lähettämään viestin tai asioimaan itsenäisesti verkossa. Digitaidot eivät ole näkövammaiselle ylellisyyttä. Ne ovat osallisuutta, itsenäisyyttä ja 

yhteyttä muihin ihmisiin. Jos digitukea leikataan, leikataanko samalla mahdollisuuksia kohdata toisia? Jos alueellisten yhdistysten toiminta vähenee, vähenevätkö myös paikat, joissa näkövammainen voi saada vertaistukea, ystäviä, tietoa ja rohkeutta osallistua? Jos kohtaava työ nostetaan rahoituksen ytimeen, mutta samalla leikataan sen edellytyksiä, rakennetaanko järjestötoimintaa, johon pääsevät mukaan vain ne, jotka jo valmiiksi osaavat tulla mukaan?

Tätä keskustelua ei saa käydä vain budjettiriveillä. Jokaisen leikkauksen takana on ihminen, joka voi jäädä ilman apua, yhteyttä ja mahdollisuutta osallistua. Jos kohtaaminen on rahoituksen ytimessä, varmistetaan, että myös näkövammaisella on todellinen mahdollisuus tulla kohdatuksi.

Näkemättä kaunis Päivi

Julkaisu 6.8. Näkemättä kaunis Janne

Omistan tämän kirjoituksen maaliskuussa poisnukkuneelle ystävälle ja haluan sen myötä pohtia mitä aito ystävä sokealle merkitsee.

Ystävistä puhuttaessa esiin nousee erilaisia mielikuvia siitä, minkälainen hyvän ystävän tulisi olla. Tärkeimpinä ominaisuuksina mieleen tulee varmasti luotettavuus, rehellisyys ja avoimuus. Ystävän tulisi olla myös sellainen, jolle olisi helppo puhua kaikesta, myös niistä ikävistäkin asioista. Olen miettinyt näitä kysymyksiä viime aikoina paljon saatuani maaliskuun lopulla yllättäen ja täysin odottamatta suruviestin, jota en kuvitellut saavani. Kesäni on ollut tämän takia hyvin erilainen ja jopa outo, kun sitä vertaa aikaisempiin mökkeilyn ja reissujen täyttämiin kesiin.

Luonteenpiirteiden lisäksi ystävä on tietysti myös paljon muuta eikä luottamuksen tärkeyttä voi korostaa liikaa silloin, kun olet sokean ystävä. Ystävyys ei silloinkaan ole mitään ydinfysiikkaa. Ystävä ei luonnollisestikaan ole avustaja, vaikka tässä tapauksessa hänelle oli alusta asti täysin luonnollista kuvailla minulle erilaisia värejä ja asioita. Hän toimi tuntemamme 19 vuoden aikana useita kertoja oppaana eri reissuilla ja tapahtumissa niin Suomessa, kuin ulkomaillakin.

Shoppailusta pitävänä hän toimi lukemattomia kertoja makutuomarina vaateostoksilla ja kotini sisustusta suunniteltaessa. Sokeana oli helppoa mennä esim. Vaatekauppaan, kun voi vain kysyä onko täällä mitään minulle sopivaa. Reissuun oli aina helppo lähteä, kun tiesi miten saumattomasti yhteistyömme toimii kaikkialla. Ystävä ei päätä asioista puolestani, vaan kertoi mikä miltäkin hänen mielestä näyttää ja mitkä asiat tai värit sopivat hyvin yhteen. Lopulliset päätöksen teen luonnollisesti itse, koska tiedän mitä haluan. Puhuimme paljon myös siitä, miten koen eri asioita. Oli kiva vertailla konsertteja, hän kertoi visuaalisesta puolesta minun nauttiessa täysillä muiden aistien kautta kokemastani elämyksestä.

Vaikka tärkeää ystävää ei enää ole, onneksi jäljellä on lukemattomat ja mahtavat muistot. Tässäkin ystävyydessä parasta oli kaiken edellä mainitun lisäksi se, että olimme joskus asioista hyvin eri linjoilla, mutta niistäkin tilanteista selvittiin keskustelemalla. Ollaan ystävällisiä toisillemme, silloin voimme myös löytää kohtaamisten kautta niitä uusia ystäviä elämäämme.

Näkemättä kaunis Janne