Näkemättä kaunis Anniina Matilainen
Olen parikymppinen suomen kielen yliopisto-opiskelija, joka tuntee itsensä koko ajan enemmän ja enemmän tamperelaiseksi. Opiskelujen lisäksi kirjoitan runoja, luen kauno- ja tietokirjallisuutta, kuuntelen musiikkia metallista iskelmään sekä kuntosaleilen ja lenkkeilen. Viihdyn myös kirjastoissa, museoissa ja kirpputoreilla. Lisäksi nautin keskusteluista ja siitä, kun ymmärrys maailmasta kasvaa askeleittain.
Näkötilanteeni on puolestaan pysynyt elämässäni kutakuinkin samanlaisena, ja niin se mitä luultavimmin pysyy myös jatkossa. Keskosuuden myötä vasen silmäni on sokea ja käytän siinä proteesia, kun taas oikeassa silmässä näkökenttäni on kaventunut hieman reunoilta. Näöntarkkuuteni on hyvä, samoin hämäränäköni. Haasteita minulle aiheuttavat eniten uudet reitit ja paikat, mutta selitystä tälle ei tiedetä täysin.
Tahdon yhteisöön kirjoittamalla tuoda esiin epävarmuutta, joka syntyy siitä, ettei tiedä, kuinka omaan vammaan tulisi suhtautua. On selvää, että puutteet näössä kuormittavat arkeani, mutta toisaalta tällä hetkellä en tarvitse esimerkiksi avustajaa tai apuvälineitä. Päällepäin minusta ei luultavasti huomaa, että ympäristö hahmottuu silmiini hieman kapeammin. Juuri vamman huomaamattomuudesta johtuen en liiemmin puhu kyseisestä aiheesta ja samaan aikaan edellytän itseltäni pärjäämistä.
Toivon myös voivani laajentaa ihmisten käsityksiä siitä, miten näkövammainen voi rakentaa ja muovata elämäänsä. Tuon jo aiemmin mukana olleiden kirjoittajien rinnalle oman ääneni, johon sekoittuvat opiskelija-asunnossa vietetyt tunnit, pyörän rullaus Sammonkatua pitkin sekä asemalta lähtevät ja sinne saapuvat junat. Puhun kokemuksistani, joihin samaistuakseen ei aina tarvitse tiettyä haitta-astetta.
