Elämää nä­kö­vam­mai­se­na − syn­ty­mä­so­keus

Syntymäsokea Susanna työskentelee pistekirjoituksen ohjaajana. Opaskoira kulkee rinnalla päivittäisissä toimissa.

Tällä sivulla

Susanna syntyi kaksi ja puoli kuukautta ennen laskettua aikaa. Painoa hänellä oli vain 1 300 grammaa, minkä vuoksi hän päätyi hoidettavaksi happikaappiin. Kaksoisveli painoi sentään 1 700 grammaa, mutta heikkojen keuhkojen takia veli menehtyi yhden päivän ikäisenä.

− Jäin henkiin, mutta silmäni vaurioituivat happikaapissa. Minusta tuli täysin sokea.

Susanna varttui pikkukaupungissa kolmilapsisen perheen kuopuksena. Alle kouluikäisenä päivät kuluivat päiväkerhossa, päiväkodissa ja mummon hoivissa.

Vielä 1980-luvulla lasten opiskelu integroidusti näkevien ikätovereiden joukossa oli erittäin harvinaista. Tästä syystä Susannaa ei huolittu oman koulupiirin kouluun. Vanhempien kovan työn tuloksena parin kilometrin päässä sijaitsevan kyläkoulun opettajapariskunta otti haasteen vastaan. Susanna aloitti opintiensä pienessä idyllisessä koulussa, jossa ensimmäisellä luokalla oli vain viisi oppilasta.

− Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mahdollisuus käydä koulua yhdessä näkevien ikätovereiden kanssa on ollut minulle voimavara elämässä.

Työ pistekirjoituksen parissa

Susannalla on aina ollut näkeviä ystäviä, joiden kautta hän on saanut tietoa ympäröivästä maailmasta. Koulu sujui kiltiltä oppilaalta hyvin. Lukion jälkeen opinnot jatkuivat Arla-instituutissa, jossa kuitenkin selvisi, että hierojan ammatti ei ollut Susannaa varten. Niinpä Susanna vaihtoi opinahjoa ja jatkoi opintojaan Järvenpäässä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Avopuoliso löytyi netin kautta, ja valmistuttuaan Susanna muutti puolisonsa luokse Nokialle.

− Yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen erosimme. Puolisoni työt siirtyivät Järvenpäähän, missä minä opiskelin meidän tavatessamme. Minä jäin Nokialle, missä hän asui meidän tavatessamme. Ympyrä sulkeutui.

Työkseen Susanna on tehnyt kaikenlaista, mutta ei ole omien sanojensa mukaan vieläkään aivan varma, mikä hänestä tulee isona. Kymmenisen vuotta sitten hän osallistui kokoukseen, jossa yhtenä pykälänä asialistalla oli löytää ohjaaja Tampereen seudun Näkövammaisten järjestämälle pistekirjoituskurssille.

− Tulin sanoneeksi, että minä osaan pistekirjoitusta ja olen ohjannut erilaisia ryhmiä. Siitä alkoi urani pistekirjoitusohjaajana.

Tällä hetkellä Susanna ohjaa Tampereen seudun Näkövammaisten pistekirjoituskursseja. Lisäksi hänellä on myös yksityisiä pistekirjoitusoppilaita. Susanna on aktiivisesti mukana näkövammaisten järjestötoiminnassa ja kirjoittaa jonkin verran lehtiartikkeleita.

Lemmikit asuinseurana

Nykyään Susanna asuu opaskoiran ja kolmen kissan kanssa rivitalokaksiossa. Ape on järjestyksessään Susannan toinen opaskoira, joka kulkee lähes aina mukana. Susanna ja Ape osallistuvat myös erilaisiin opaskoira-aiheisiin tilaisuuksiin ja kilpailuihin. Toinen tärkeä harrastus on jooga, jonka Susanna aloitti nelisen vuotta sitten Tampereen seudun Näkövammaisten joogaryhmässä.

− On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta sanoa millaista elämäni olisi, jos olisinkin näkevä.

Susanna aprikoi, että näkevänä hänellä olisi luultavasti enemmän töitä. Hänen elämänarvonsa ovat sen suuntaiset, että raha ei niissä näyttele ensisijaista roolia, mutta parempi tulotaso helpottaisi elämää.

Näkövamma on jossain määrin sosiaalinen haitta, sillä se vaikeuttaa ensikontaktin luomista. Kun jää on murrettu, sokeus ei enää juuri haittaa. Sen oman kullan löytämistä sokeus voi vaikeuttaa.

− Viihdyn todella hyvin itsekseni eläinteni kanssa. Joskus ajattelenkin, että mikäli sattuisin löytämään rinnalleni puolison, se rakastamani oma rauha olisi mennyttä. Ehkäpä se kuitenkin olisi sen arvoista, mutta sitä odotellessa nautin vapaudestani.

Täyttä elämää

Pistekirjoituksen opettaminen ja opaskoiran kanssa eläminen ovat Susannan mukaan parhaita asioita, mitä sokeus on mukanaan tuonut. Susanna liputtaakin pistekirjoituksen puolesta.

− Minusta pistekirjoitus on hieno keksintö, joka on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että näkövammaisilla on mahdollisuus opiskella, tehdä työtä ja elää laadukasta elämää. Siksi haluan opettaa sitä.

Susannan mielestä on hienoa nähdä, miten ihmiset oppivat uusia asioita, ja miten kaikenikäiset ihmiset voivat oppia jotakin. Opaskoiran kanssa liikkuminen puolestaan on suunnattoman antoisaa. Mitä paremmin tuntee koirien, ja erityisesti oman koiransa käytöstä, sitä paremmin pääsee oman oppaansa kanssa liikkumaan.

Työnsä ja harrastustensa kautta Susanna tuntee paljon erilaisia ihmisiä: vammaisia, vammattomia, lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia.

− Elän mielestäni hyvin rikasta elämää, johon sokeuteni tuo omat erittäin vahvat lisämausteensa.


Sivu päivitetty