Yhdessä enemmän loma Koivupuistossa/ Hyvinvointilomat
Aika
Paikka
Hyvinvointilomien Yhdessä enemmän -lomilla luodaan uusia ystävyyssuhteita ja saadaan vertaistukea oman hyvinvoinnin tukemiseen sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen.
Koivupuiston alkukesän lomalla on yhteisiä keskusteluhetkiä esimerkiksi muistiasioista ja siitä, miten muistia voi kuntouttaa, puhutaan erilaisen liikunnan ja ravinnon merkityksestä hyvinvointiin, ulkoillaan ja saunotaan, nautitaan musiikista ja herkutellaan Suvin patojen ääressä.
Tähän aikuisille suunnattuun, viiden vuorokauden täysihoitolomaan sisältyy ohjelman lisäksi aamiainen, lounas ja päivällinen sekä majoitus kahden hengen huoneissa. Loman omavastuu on 90 euroa/henkilö. Yhdistys tukee jäsentensä loman omavastuuosuutta 30 eurolla. Yhden hengen huoneen lisämaksu 120 euroa.
Loman hakuaika on 19.12.2022-26.2.2023. Hakulomake avautuu Hyvinvointilomat ry:n kotisivuille, kun hakuaika alkaa www.hyvinvointilomat.fi- Ulkoinen linkki
Lisätietoja, hakulomakkeita ja apua lomahakemuksen täyttämiseen saat yhdistyksen näkövammaistyön koordinaattorilta Saaralta.
Loma toteutetaan suunnitellusti, mikäli Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää veikkausvoittorahoista Hyvinvointilomat ry:lle anotun avustuksen vuodelle 2023. Asia vahvistuu joulukuun alkupuolella.
Sivu luotu