Näkemättä kaunis Hilma Oksanen

Isoin virhe jonka näkevä voi tehdä, on aliarvioida näkövammaisen kykyjä.

Olen tammikuussa 2021 syntyneiden kaksosten äiti, puoliso, sisko, tytär, fysioterapeutti ja heikkonäköinen. Menetin osan näöstäni Stargardtin taudille 2009. Silmieni keskiosassa eli tarkan näön alueella ei ole toimivia aistisoluja, mutta muutoin näköni on normaali. Vähän niin kuin silmän keskelle olisi laitettu tarra, joka ei lähde pois. Tarra, joka pysyy tiukasti kiinni, mihin ikinä sitten katsookin. 

Olen se, joka katsoo tietokoneen ja puhelimen ruutua todella läheltä. Se, joka ei aina tunnista vastaan käveleviä tuttuja. Näen kuitenkin ajaa turvallisesti pyörällä valoisaan aikaan, laittaa langan neulan silmään ja löydän toisinaan golfpallot greeniltä paremmin kuin näkevät.

Monesti olen kuullut sanottavan eri tilanteissa, että ”kai toi meidän puolisokea sen taas löytää tai oivaltaa ensimmäisenä”. Monet myös usein yllättyvät, kun kerron olevani heikkonäköinen.

Tärkein ja ainoa apuvälineeni on puhelin. Suurennan sen avulla tekstit saavutettavaan kokoon ja jonka sovelluksen avulla tiedän viitata oikealle bussille pysäkillä. Tämä on toki vain pintaraapaisu kaikesta siitä, mihin pystyn ja kykenen. Omasta mielestäni pystyn siihen, mihin tahdon ja ryhdyn. Tiedostan omat rajoitteeni ja se riittää.

Rakastan juoksemista ja pitkiä syvällisiä keskusteluja. Olen rohkea, taitava ennakoija ja loputon havainnoija. Välitän ympärilläni olevista ihmisistä ja heidän ajatuksistaan. Minulle muiden auttaminen ja tukeminen on elämäntapa. Uskon tekeväni vielä joskus yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, rikkovani ihmisten käsityksiä näkövammaisten kyvykkyydestä ja murtavani ennakkoluuloja näkövammaisista työelämässä. Näkemättä kaunis -yhteisössä pääsen tekemään tärkeää vaikuttamistyötä erittäin matalalla kynnyksellä.

Hilma seisoo vaaleaa seinää vasten ja hymyilee. Hilmalla on hiukset letitetty ja silmälasit päässä.

Sivu päivitetty