Jäsenedut ja -palvelut
Yhdistys lähettää jäsenilleen vuosittain neljä jäsenkirjettä, joissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista sekä jäsenille kuuluvista eduista, oikeuksista ja palveluista. Jäsenet saavat maksutta myös Näkövammaisten Keskusliitto ry:n julkaiseman AIRUT-lehden, joka ilmestyy kolme kertaa kuukaudessa. Jäsenkirje ja Airut-lehti toimitetaan jäsenelle hänen valitsemassaan muodossa joko isokirjoituksella, pisteillä, äänitteenä tai sähköpostina. Paikallisesti tuotettuja äänilehtiä voi tilata yhdistyksen toimistolta. Toimialueella ilmestyy tällä hetkellä 11 äänilehteä.
Näkövammaan liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä yhdistyksen nimeämiin paikallisiin vertaistoimijoihin, jotka toimivat useimmilla toimialueen paikkakunnilla.
Varsinainen jäsenyys oikeuttaa osallistumaan yhdistyksen päätöksentekoon kevät- ja syyskokouksissa. Jäsenillä on lisäksi aloitteenteko-oikeus ja oikeus käyttää Ylöjärven Antaverkassa sijaitsevan Loma- ja kurssikeskus Koivupuiston palveluja edulliseen jäsenhintaan. Lisäksi jäsenille myönnetään 10 prosentin alennus Tampereen keskustassa sijaitsevan yhdistyksen käsityömyymälän tuotteisiin sekä Tampereella ja Hämeenlinnassa sijaitsevien fysikaalisten hoitolaitoksen palveluihin. Aamulehden ja Hämeen Sanomien tilaushintaan jäsen saa 25 prosentin alennuksen.
Tampereella pääteatterit myöntävät näkövammaisille ja heidän oppailleen alennuksia, ei kuitenkaan ensi-iltoihin ja musikaaleihin. Näkövammaiskorttia näyttämällä näkövammainen on oikeutettu kulkemaan Tampereen kaupungin bussilla oppaan kanssa yhden matkustajan hinnalla. Tampereen pääkirjastossa näkövammaiset voivat asioida kirjojen palautuksessa ilman jonotusnumeroa, kun esillä on näkövammasta kertova merkki tai valkoinen keppi. Näin voi menetellä myös useissa muissa asiointipaikoissa, kuten pankeissa, posteissa, matkahuollossa ja VR:llä, jos käytettävissä on tähän tarkoitukseen erikseen nimetty palvelupiste.
Näkövammaisten yleisiin etuihin kuuluvat myös julkisiin kulkuvälineisiin myönnettävät matkalippujen hinnanalennukset ja tietyt opaspalvelut.
sivun alkuun |